Diskelmäyhtye Lumottu Apina lohkaisee viimeisen sinkun tulevalta albumiltaan: Pelasta mut!

Turkulainen Lumottu Apina on positiivista energiaa ympärilleen generoiva suomipop-trio, jonka diskoa ja iskelmää ristipölyttävän tyylin tavoitteena on keventää kuulijoiden askelta vetävän tanssibiitin ja poreilevien melodioiden voimin.

Yhtyeen toinen täyspitkä albumi Viidakon lait saadaan fanien kuultaviin sopivasti vappubileitä varten. Sitä ennen siirrytään kuitenkin astetta vakavampiin tunnelmiin Pelasta mut -kappaleen myötä, joka on samalla myös albumin viimeinen sinkkulohkaisu

“Pyrin katsomaan maailmaa positiivisten linssien läpi ja se leimaa myös Lumotun Apinan tekemistä ja asennetta. Biisinkirjoitus on kuitenkin myös oiva keino purkaa vähän tummempia fiiliksiä ja Pelasta mut on oikeastaan ihan puhdas hätähuuto viimeisten 3-4 vuoden jälkeen, kun niin moni asia maailmalla on tullut tosi ahdistavalla tavalla iholle.

Se näkyy monenlaisena oireiluna ihmisissä ja useilla myös parisuhteet ovat nitisseet liitoksissaan tai hajonneetkin, ja siitä näkökulmasta Pelasta mut -biisi kertoo. Kun ottaa vähän siipeensä, voi myös olla vaikeeta uskaltaa olla avoin ja luottaa muihin, vaikka se toisen ihmisen apu on juuri sitä mitä kaipaakin. Yhden oven sulkeutuminen tarkoittaa silti usein toisen avautumista”, kertaa lauluntekijä Markus Ala-Kauhaluoma.

“Voi elämä sut osiin hajottaa, mut yllättäen se jakaa rakkauttaan.”

Tulevalta levyltä on kuultu tähän mennessä ruotsinlaivan sinkkuristeilyn tunnelmiin kuulijan vievä biisi Kerran vuodessa, Radio Suomen soittolistoilla hyvin viihtynyt single Rakasta mua (dam, dam, dam) sekä Japanissa kuvatulla musiikkivideolla höystetty tunnelmoiva kappale Tanssi kanssani.

PELASTA MUT
Sävellys: Markus Ala-Kauhaluoma
Sanoitus: Markus Ala-Kauhaluoma & Tuomas Pihnala
Tuotanto: Matti Kankkonen & Markus Ala-Kauhaluoma