Uusi julkaisu Neitoset-yhtyeeltä!

Neitoset julkaisi seitsemännen singlejulkaisunsa. Kappale edustaa tyyliltään perinteistä lavatanssimusiikkia Neitosten omalla twistillä. "Sulamith" kantaa historiallisesti 1930-luvulle asti, jolloin ensilevytyksen tehnyt Dallape ja Veli Lehto esittivät Matti Jurvan säveltämän ja sanoittaman kaukokaipuuta henkivän kappaleen.

Neitoset tuovat Sulamithin 2020-luvulle omalla foxtrot-versiollaan.

"Tämä kyseinen kappale on kulkenut yhtyeemme perustamisajoista alkaen mukanamme ja se on muuttunut vuosi vuodelta toimivammaksi. Halusimme taltioida tämän kappaleen, koska se on yksi orkesterimme ohjelmiston suosikeista", laulussa solistina toimiva, orkesterin haitaristi, Stiina- Emilia Kemppainen kertoo.

Neitoset ovat nousseet nopealla tahdilla tanssilavojen suosikiksi ja on yksi harvoista alan naisyhtyeistä. Neitoset on ensimmäinen Kullervo Linnan -säätiö palkinnon saanut naisorkesteri sekä SMOrk voittaja vuodelta 2019 ja vuoden 2020 Tanssittaja. Lähemmin Neitosiin voit tutustua tästä ja ajantasaiseen keikkakalenteriin pääset tästä.