Kaunis Veera -musiikkinäytelmä kesällä Lappeenrannan Kesäteatteriin!

Lappeenrannassa saadaan kokea kesällä 2018 huipputason musiikkinäytelmän taitajien loistetta, kun Sinikka Sokka, Jussi Lampi, Sofia Arasola ja Mikko Rantaniva valloittavat Linnoituksen kesäteatterin lavan kesä-heinäkuussa yhdessä huikean Jean S -orkesterin kanssa. Kauniin Veeran ensi-ilta on 28. kesäkuuta, ja ennakkonäytöksiä on luvassa 26.6. alkaen. Näytökset jatkuvat elokuun 4. päivään asti. Katetussa katsomossa pidettävien esitysten kesto on noin kaksi tuntia väliaikoineen.

Esityksen ohjaa Sari Siikander. Kyseessä on samalla Siikanderin ensimmäinen teatteriohjaus.
- "On mahtavaa, että pääsen tekemään esikoisohjaukseni juuri Lappeenrannan kesäteatterissa. Katsojien lämmin vastaanotto on jäänyt mieleeni näytellessäni itse Linnoituksella. Nyt, kun olen saanut vierelleni tällaisen tähtiesiintyjien joukon, on varmaa, että Lappeenrannassa nähdään huippuunsa hiottua musiikkiteatteria", Siikander iloitsee.

Näytelmän dramatisoinnista ja musiikin sovituksesta vastaa UIT:n teatterinjohtaja Timo Kärkkäinen.
- "Käsikirjoitukseen lisätään reippaasti sitä tunnettua UIT-twistiä, mutta kuitenkin kunnioittaen alkuperäiskäsikirjoittajan Tatu Pekkarisen luomaa uniikkia maailmaa", Kärkkäinen kertoo.

Kauniin Veeran musiikista vastaa Suomen parhaaksi bilebändiksikin tituleerattu Jean S. Tanssijoina esityksessä nähdään Sami ja Jutta Helenius. Koreografiasta vastaa Tanssii tähtien kanssa -kilpailijanakin tutuksi tullut Mikko Ahti.

Esityksen tuottavat Uusi Iloinen Teatteri ja Polarartistit Oy.

Pääsyliput myy Ticketmaster: www.ticketmaster.fi