MIIA NUUTILA, ANTTI PAAVILAINEN JA MIKA RÄINÄ TÄHDITTÄVÄT IRVIN GOODMAN - KESÄTEATTERIESITYSTA SOMERON ESAKALLIOLLA 2024!

Miia Nuutila, Antti Paavilainen ja Mika Räinä tähdittävät Irwin Goodmanin elämästä kertovaa kesäteatteriesitystä Someron Esakalliolla. Kesäkuun 30. päivänä ensi-iltansa saava Vain elämää -niminen musikaali kunnioittaa Irwinin uraa ja yksityiselämää seuraten niitä siitä hetkestä alkaen, kun ensimmäiset biisit syntyivät, aina kuolemaan saakka. Esakalliolla nähtävä hyväntuulinen näytelmä on tarina Irwinistä, mutta se on myös musiikkia, tanssia, huumoria eli kaikkea sitä mitä suomalainen kesäteatteri parhaimmillaan on. Irwinin roolissa nähdään näytelmän myös käsikirjoittanut Mika Räinä ja Vexi Salmena Antti Paavilainen. Miia Nuutila seikkailee sekä Irwinin äidin että vaimon rooleissa. Heidän lisäkseen mukana ovat lukuisissa eri rooleissaan Tanssii tähtien kanssa -kisasta tuttu tanssija Kia Lehmuskoski sekä muusikkona paremmin tunnettu Tuomo Sorri.

– Vain elämää on hauska, koskettava ja peittelemätön kuvaus nuoren kapinallisen kasvusta filosofoivaksi suomen kansan tunteiden tulkiksi. Musikaalissa kuullaan Irwinin rakastetuimpia kappaleita, kuten Ei tippa tapa, Vain elämää, Ryysyranta, St. Pauli ja Reeperbahn, Rentun ruusu, Viimeinen laulu ja lukuisia muita ikisuosikkeja, kertoo Mika Räinä.

Esityksen kotisivut, näytösaikataulu ja lipunmyynti.

esakallio.fi

Lippu.fi

sekä Muotiputiikki Helmi, Joensuuntie 47 31400 Somero

Ryhmäliput (min. 10 hlö): [email protected] puh 044–97 111 00