Tommi Soidinmäeltä odotettu uusi single!

Kestosuosikki Tommi Soidinmäki julkaisee uuden vuoden kunniaksi uuden menevän singlen "Soronoo". Kappaleen on tehtaillut Tommille mittatilaustyönä hänen vakiotiiminsä sanoittaja Sana Mustonen, sekä säveltäjä, Helsinki Recordsin toimitusjohtaja ja tuottaja Maki Kolehmainen, jonka kanssa Soidinmäki on tehnyt menestyksekästä uraa viimeisten kolmen vuoden ajan.

Soidinmäki on saanut parin viime vuoden aikana runsaasti uutta fani- ja kuulijakuntaa uudistuneella ilmeellä sekä uudella soundillaan - hittejä on tullut tasaiseen tahtiin, kuten mm. "Päivä jälkeen sen", "Kartta", "Vahvemmaksi" sekä "Saunaralli", joka valittiin juuri kaikkien aikojen tanssihitiksi olemalla "Tätä suomi tanssii" -listalla peräti yli kaksi vuotta!

"Soronoo" jatkanee samalla tiellä. Soidinmäki toivoi Kolehmaisella marraskuussa tsemppibiisiä kaikille meille tämän hyvin vaikeankin vuoden jälkeen.

- "Kuulemma parissa päivässä syntyi Sanan teksti, johon jälleen kerran heti tykästyin. Erittäin hyviä kielikuvia, joita harvemmin on kuultu. Periksi ei pidä antaa - sen koen olevan laulun sanoma! Lisäksi Makin vahva melodia sekä loistavan viulistin Elisä Järvelän stemmat täydentävät kappaleen ehyeksi kokonaisuudeksi", kertoo Tommi.

Kappale uumoilee Tommin uutta, 9. pitkäsoittoa, joka julkaistaan vuonna 2021.

"Soronoo" kuultavissa Spotifyssa 1.1.2021 klo 00.00!

"Soronoo"
säv. Maki Kolehmainen
san. Sana Mustonen
sov. Maki Kolehmainen, Ville Alajuuma
viulu: Elisa Järvelä