: Hunajamelonit

Hunajamelonit

Suomen pitkäaikaisin ”tyttöbändi” Hunajamelonit perustettiin kesällä 1991 Popjazz-leirin yhteydessä. Jo alusta alkaen tyyli oli tärkeää; kaikki asukokonaisuudet harkittiin tarkkaan, lähtökohtana oli hauskanpito, mahdollisimman hassut vaatteet, kimallus ja näyttävyys. Peruukit, irtoripset, koreografiat ja 60-70-lukujen käännöshitit muodostivat Hunajamelonien shown ytimen. Omia sanoituksia alkoi syntyä naisen elämän tärkeistä asioista kuten miehistä ja, noh, miehistä.

Bändi nousi kulttimaineeseen pääkaupunkiseudulla ja kohta jo maakunnistakin soiteltiin keikoille. Jotta keikkoja tulisi lisää, tarvittiin levy. "Hedelmälihaa" ilmestyi 1995 jonka myötä tahkottiin Lapin keikoista ja RockSM-kisojen finaalista aina Libanonin rauhanturvaajille suunnattuun viihdytyskiertueeseen. Bändi vahvisti parhaan mahdollisen soundin ja mahtipontisimman valaistuksen, kun basisti nai orkesterin miksaajan ja yksi laulajista valomiehen.

Matkan varrella muutama Meloni karkasi tekemään omaa uraansa, mm. Nina Tapio, Riikka Timonen, Hanna-Riikka Siitonen ja Maija Vilkkumaa. Nykyisessä kahdeksan naisen kokoonpanossa on soitettu jo yli viisitoista vuotta.

Bändistä löytyy siviiliammatteja vähän joka lähtöön: Katja Aakkula on muusikko, Terhi Lahti on opettaja ja kolmas laulaja Anu Raita on lakimies. Kosketinsoittajana toimii maskeeraaja-meikkaaja Susanna Eronen, rummuissa viestinnän ja lakiasioiden asiantuntija Johanna Haapiainen-Makkonen. Kitaroissa arkkitehti Tuula Mäkiniemi ja Reetta Karppinen, joka on tilitysassistentti, bassoa soittaa puheterapeutti Paula Herkman.

Kohuotsikoita Hunajameloneista on vuosien varrella ollut niukasti- bändi kun laulaa ja soittaa itse. Toki iltapäivälehdissä on käsitelty bändikämpän soitinvarkaudet ja rumpalin synnytys noin vartti erään keikan viimeisen biisin jälkeen. Bändi on julkaissut omakustannelevyn "Ei Haittaa" ja viimeisin oma biisi on Maija Vilkkumaan sävellys ja Paula Herkmanin sanoitus "Irma-rukka", jolla Hunajamelonit osallistui uudelleenlämmitettyihin Interviisuihin. Musiikissaan Melonit luottaa hyviksi havaittuihin biiseihin, jotka ovat jo nousseet aikoinaan listoille. Vahvasti huumorilla höystetyt sanoitukset kehitetään itse ja tarjoillaan yleisölle kimalluksen, koreografioiden ja levottomien spiikkien saattamana.

Hunajamelonit keikkailee edelleen- yksityisbileissä, firmojen juhlissa ja välillä jopa ihan julkisestikin. Bändin jälkikasvu, 14 lasta, tekee toiminnasta haastavaa. Aina kuitenkin pakkaamme soittimet, harjaamme peruukit ja silitämme paljettiasut. Innolla koska jokainen keikka on yhtä hauska kuin se ensimmäinen.

Facebook: www.facebook.com/hunajamelonit

Verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.

Käytämme sivustollamme evästeitä kerätäksemme ja analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja käyttöä, tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä parantaaksemme sisältöä.

Verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.

Käytämme sivustollamme evästeitä kerätäksemme ja analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja käyttöä, tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä parantaaksemme sisältöä.

Evästeasetukset on tallennettu.