Uutta musiikkia Lumottu Apina -yhtyeeltä!

"Jos vain oisin hän" on Lumottu Apina -yhtyeen ensimmäinen singlejulkaisu vuodelle 2020. Biisin tarinan ydin on humalluttavassa ihastumisen tunteessa, joka saa sydämen lyömään tiheämmin ja pistää konseptit sekaisin. Kappaleen kertojan sydän pakahtuu kulmille muuttaneesta ihmisestä, mutta epävarmuus lyö kapuloita rattaisiin ja tunteista kertominen vaatii kanttia.

Korona-aika on tyhjentänyt myös Lumotun Apinan keikkakalenterin, ja yhtye on keskittynyt viimeistelemään uusia lauluja studiossa.

- "Nyt tuntuu erityisen hyvältä saada julkaista uutta musiikkia ihmisille, jotka kaipaavat varmasti piristystä tähän uuvuttavien karanteenien ja eristysten kevääseen. Lisäksi yhteistyö tuottaja Oskari Ruohosen kanssa on tuonut bändin saundiin uutta ulottuvuutta ja iskua, josta olemme todella innoissamme", kertoo yhtyeen solisti Markus Ala-Kauhaluoma.

Kuuntele hieno "Jos vain oisin hän" -kappale Spotifystä: https://bit.ly/2zlBZiD

Verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.

Käytämme sivustollamme evästeitä kerätäksemme ja analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja käyttöä, tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä parantaaksemme sisältöä.

Evästeasetukset on tallennettu.